No rakastan, rakastan. Ja miten avioehto rakastamiseen liittyy?
Asiaa avioehdosta.
Otsikko tuli ajatukseeni Ere Kokkosen samannimisestä tv-sarjasta. Kuka ikäviä asioita ajattelee silloin kun rakastetaan tosissaan. Avioehdon laatiminen vaatii rakastavilta aitoa avoimuutta ja kykyä keskustella, minkä vuoksi avioehto parhaimmillaan voi olla osoitus luottamuksesta eikä epäluottamuksesta, kuten usein arvioidaan. Avioehdon laatiminen on parhaimmillaan varautumista odottamattomiin ikäviin tilanteisiin, samaan tapaan kuin kotivakuutus, jollainen melkein kaikilla on.
Avioliittoja solmitaan ja parisuhteita rekisteröidään vuosittain vajaat 25 000. Eroja vahvistetaan noin 13 000. Avioehtoja rekisteröidään vuosittain vajaat 10 000 kappaletta. Tilastot ovat kieltämättä karua kertomaa. Eron hetkellä ajattelu voi sumentua ja osapuolten jaksaminen on koetuksella. Olisi ollut helpompaa jos puolisot olisivat sopineet omaisuuden jaosta jo ennen naimisiinmenoa tai silloin kun vielä rakastetaan. Oikeus puolison omaisuuteen syntyy avioituessa, mutta avio-oikeus omaisuuteen toteutuu vasta erotessa.
Vahva pääsääntö on, että ilman avioehtoa avioeron osuessa, vähemmän omistava puoliso on oikeutettu saamaan tasinkoa varakkaammalta puolisolta. Avioliittolaki tuntee toki sovittelun mahdollisuuden, joka harvemmin kuitenkin tulee sovellettavaksi. Vaikka ositus usein saadaankin neuvotteluiden jälkeen tehtyä sopimuksen keinoin, kuuluu tavallisesti kuvioihin että ex-puolisoiden välillä on koko perheen dynamiikkaan heijastuvia jännitteitä, jotka voivat johtaa erimielisyyksiin vaikkapa omaisuuden arvostamisessa. Siksi ulkopuolinen taho, joka laatii ositussopimuksen, tulee monesti tarpeeseen.
Avioehdossa puolisot voivat itse määritellä, miten omaisuus ja varallisuus tulisi jakaa liiton päättyessä joko avioeroon tai kuolemaan. Sillä voidaan määrätä, ettei kummallakaan puolisolla ole oikeutta toisen omaisuuteen tai vain toisella puolisolla ei ole oikeutta toisen omaisuuteen. Avioehto voidaan rajata myös koskemaan vain jotain tiettyä omaisuuserää, kuten perittyä tai lahjaksi saatua maatilaa tai kesämökkiä. Tavallista on, että avioehto rajataan koskemaan vain avioeroa mutta ei avioliiton päättymistä puolison kuolemaan.
Jos nuoripari lähtee kartuttamaan omaisuutta yhdessä samankaltaisin taustoin, ei avioehto välttämättä ole tarpeen. Tällöinkin olisi hyvä, että mietittäisiin tulevaa, esimerkiksi toisen suvun puolen perintönä kulkevia maita ja kävisivät tilanteensa yhdessä läpi. Tämän jälkeen mielellään myös lakimiehen kanssa, joka osaa etsiä sudenkupat ja tarjota ne vaihtoehdot, jotka ovat juuri heille parhaiten sopivat. Toisinaan kokonaan avio-oikeuden poissulkeva avioehtosopimus on hyvä ratkaisu, toisinaan tietyt omaisuuserät poissulkeva. Joskus taas päädytään siihen, ettei avioehto ole tarpeellinen. Avioehto rekisteröidään useimmiten ennen naimisiin menoa, mutta tilanteiden muuttuessa mikään ei estä tekemästä avioehtosopimusta jälkikäteen.
Erityisesti avioehtoa kannattaa harkita, jos haluaa suojata oman yritystoimintaansa tai pitää esimerkiksi perintötilan suvussa. Lisäksi nykyään niin tavallisten ja monimuotoisten uusioperheiden on aihetta miettiä asiakirjojen sisältäen myös avioehtosopimuksen laatimista, jotta eron tai kuoleman hetkellä omaisuuden jako menee hallitusti ja suunnitellusti. Avioehtosopimuksen lisäksi avio-oikeus voidaan poissulkea testamentilla, lahjakirjalla tai henkilövakuutuksen edunsaajamääräyksellä, joissa kaikissa lakimies Liisa sinua mielellään avustaa.
